Voi kuinka olenkaan viihtynyt päiväkodissa, Vilttitossujen ryhmässä.
Enää yksi harjoitteleluviikko ja sen jälkeen kahden viikon kuluttua takaisin viikoksi antamaan näyttö, eli osaanko mitään ja jos osaan kuinka hyvin. Näyttösuunnitelman kirjoittaminen ahdistaa, tuntuu, etten todellakaan osaa kirjoittaa ja ajatella niin kuin minun oletetaan, vaan päässä tuulee eikä mitään synny.
Olen saanut jo loppuarvioinnin ohjaajaltani, sillä hän on ensi viikon lomalla ja täytyy sanoa, ettei mikään ole tuntunut pitkään aikaan yhtä kutkuttavalta : Kehuja. Olen luonnonlahjakkuus. Lapset ovat aivan ihastuneet minuun ja ikävöivät jo nyt lähtöäni. Mulla on kuulemma sellainen synnynnäinen tarinankertojakyky, johon ei voi olla ihastumatta.Lapset tulevat mun syliin ja haluavat mun milloin leikkivän, pelaavan tai kertovan tarinan. .. jne. Okei, myönnän että olen viihtynyt ja tuntenut, että musta tykätään, mutta oli se silti sielua hivelevää.Olen onnellinen, lapset ovat kutsumukseni, tiedän sen nyt.

Kouluun on toisaalta jo kova ikävä. Monestakin syystä.Meillähän on ihan sumeesti ollut kaikenlaisia kotitehtäviä ja yksi tenttikin oli ja sit jokaiselle työssäoppimisviikolle on oman etätehtävä ja kotitentti pitäisi palauttaa ihan kohta ja näyttösuunnitelmaa pitäisi jo alkaa kohta hahmotella. Vapaa-ajan ongelmaa ei oo päässyt syntymään, eikä pääsekään vasta kun 22.12.2009 jälkeen. Silloin meitsi valmistuu.Jesh.
Nyt se tuntuu kaukaiselta päivämäärältä, mutta tiedän, että se on jo kulman takana, täällä pikemmin kuin huomaankaan. Nyt elämänkaarta hahmottamaan, ajattelin sen kotitentin huitaista menemään vielä tänään.

Voikaas kaikki hyvin, varokaa noitia on liikkeellä. Aurinkoista pääsiäisen odottelua, älkää vaipuko synkkyyteen, palaan kohta töihin. Arvatkaa montako kertaa olen ikävöinyt sinne takaisin.
Oikein. En kertaakaan. Hymyillään ;)

Koulussa menee tosi hyvin ja olen edelleen tosi motivoitunut. Kotitehtävien kimpussa olen ollut vähän liiankin ahkerasti. Teen näköjään kaiken taas vanhalla "vain kiitettävä kelpaa"-periaatteella. Sehän ei tässä iässä välttämättä ole enää ihan pakollista, mutta näköjään ainakin toistaiseksi näillä eväillä mennään.

Niin, se päiväkoti-työssäharjoittelu alkaa tuossa kuun lopulla, 25.2 ja myönnetään: jännittää aikaspaljon.

Kirjoitan tätä töissä, ja nyt täytyy juosta,

voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta.Aina.

 

ja siitä iloinen. Maanataina se alkoi ja kulunut viikko, 3 koulupäivää, oli sellaista yleisluontoista oleskelua ja kouluun tutustumista. Meillä on aivan huipputuutori, Tiina n. 50v. ja luokkakoko n. 25. Meillä tuntuu olevan tosi kehityskelpoinen ryhmä. Nuorin on 18 ja vanhin yli 50. Vaikka mun paras kaveri surukseni vaihtoikin ryhmää, olen saanut jo monta kaveria. Koulu on iso ja luokkahuoneita valtavasti. Meillä on ollut jo atk-opetusta , lähinnä tutustuttiin koulun moodle-verkkoympäristöön, minne palautettan kotitehtäviä ja missä tulee olemaan myös ryhmätöitä. Eikös olekin metkaa?
Odotan innolla jo ensi viikkoa, 4 koulupäivää, koska koulunkäynti lähtee maanantaina kunnolla liikkeelle ja päivät alkavat olla kiireen täyttämiä. Tiedostan rajallisuuteni, mutta silti olen aivan täpinöissäni, kunhan pääsen tarttumaan opiskeluelämään toden teolla.
Meille on jo varovasti raotettu opiskelun laajuutta ja niitä vaatimuksia, joita meiltä tullaan tivaamaan joka käänteessä koko opiskelun ajan.Näyttötutkintoon perustuva opiskelu on laajaa, ja varsinkin itsensä kehumista täytyy alkaa pikku hiljaa opetella. Ensimmäisenä vuotena meille tulee kolme työssäoppimisjaksoa ja niiden näyttötutkinnot. Ensin ollaan siis aina 4 viikkoa harjoittelemassa jossain ja sitten sinne palataan parin viikon kuluttua suorittamaan näyttötutkinto. Viikon verran jokaista askelta, liikettä ja sanaa tullaan arvioimaan, kuuntelemaan ja muistiinkirjoittamaan. Joku tulee siis tarkkailemaan sen viikon ajan mua koko ajan. Vessassa saa käydä kuulemma itsenäisesti.
Tulee olemaan kyllä melkoista haipakkaa, mutta muistatteko kouluajaoilta sen tunteen kun odotti
koulun alkamista ja sinne joka aamu pääsemistä?
Olin jo peruskouluaikana sellainen school lover, viihdyin koulussa. Pidin erilaisista päivistä ja tapahtumista ja etenkin kaikista niistä ihmisistä ja heidän jutuistaan, oli hienoa kuulua sellaiseen suureen yhteisöön. Uskomatonta kyllä, pidin  myös opettajista. Muistan ihailleenikin muutamaa heistä ihan kympillä.
Nyt lähden saunomaan ja huomenna sunnuntaina aion ottaa rennosti, käydä vesijuoksussa ja levätä.
saattaa olla viimeinen todellinen lepopäivä pitkään aikaan.

Niin se lähti liikkeelle, 2008.
Huomenna alkaa vihdoinkin koulu, kuinka olenkaan odottanut sen alkamista.
Tämä vuosi tulee olemaan yhtä haipakkaa. Päivät töissä ja illat koulussa (perjantaisin on tosin aina etäpäivä.) Öisin teen läksyjä ja ehdin joskus jopa nukkuakin pari tuntia? Olen edelleen ihan tohkeissani ja vaikka tiedän vuodesta muodostuvan ehkä rankimman koskaan, en aio luovuttaa enkä ala valittaa. Itsepähän olen tämän polun valinnut.
Se tietty surettaa, etten ehdi nähdä perhettä viikolla kuin joitakin hassuja minuutteja. Viikonloppuinakin
kalenteri täyttyy läksyistä, pahoin pelkään. Onneksi kannustus ja 100% tuki koululaiselle ( 43 v. ) ovat tosiasioita, muutenhan en tähän pystyisikään.
Lupasin itselleni lopettavani tupakoinnin mikäli pääsen kouluun. Silloin marraskuussa se tuntui erittäin järkevältä, tänään en ole siitä enää niinkään varma.
Tiedostan tupakoinnin haittavaikutukset ja silti emmin. Suunnittelin teatraalista lopetusta: juuri ennen koulun ovesta sisään astumista stumppaan viimeisen röökin katuun. Saas nähdä.
Saattaapi tulla taukoa taas, mutta kirjoitelkaa kaverit meilejä, mikäli omilta kiireiltänne ehditte:
[email protected]. Ollaas kilttejä toisillemme. Peace ;)

 Pääsin opiskelemaan enkä taida vielä ymmärtää onnen suuruutta kokonaisuudessaan.

Olen niin tohkeissani; tammikuun 7. aloitan Helsingin Diakoniaopistossa lähihoitajaksi opiskelun. Ensi vuoden käyn aamuisin töissä ja iltaisin koulussa, mutta vuoden kuluttua kun erikoistumisvaihe alkaa, joudun lähtemään Wsoyltä ja siirtymään joko päiväkoululaiseksi tai oppisopimusoppilaaksi. Aion erikoistua mielenterveys- ja päihdetyön kautta nuorisotyöhön. Eniten iloitsen rohkeudesta tehdä tämä päätös.Vihdoinkin pääsen opiskelemaan ja lopulta, jonakin päivänä tekemään työtä, jolla on tarkoitus.En yksinkertaisesti jaksa enää olla markkinatalouden yhä kovempaa kiihtyvässä oravanpyörässä, en vain pysty siihen enää. Jotenkin on ihan kammottavaa myydä ja myydä ja myydä ja vain siksi että Yritys tekisi paremman tuloksen, osakkaat rikastuvat ja me muut köyhdymme. Henkisesti ainakin.

Pitää olla unelmia, suuria ja kauniita- taivas on oiva esimerkki, se on loputon, Auringonlasku ja auringonnousu, kauneimpia asioita koko maailmassa.

Joulu lähestyy ja se on ihanaa. Odotan sitä rauhallista monen päivän jatkumoa, kun saa vain olla kotona.

Rauhallista joulua Teille kaikille, olkaa kilttejä toisillenne,

tontut ovat liikkeellä :)