Voi kuinka olenkaan viihtynyt päiväkodissa, Vilttitossujen ryhmässä.
Enää yksi harjoitteleluviikko ja sen jälkeen kahden viikon kuluttua takaisin viikoksi antamaan näyttö, eli osaanko mitään ja jos osaan kuinka hyvin. Näyttösuunnitelman kirjoittaminen ahdistaa, tuntuu, etten todellakaan osaa kirjoittaa ja ajatella niin kuin minun oletetaan, vaan päässä tuulee eikä mitään synny.
Olen saanut jo loppuarvioinnin ohjaajaltani, sillä hän on ensi viikon lomalla ja täytyy sanoa, ettei mikään ole tuntunut pitkään aikaan yhtä kutkuttavalta : Kehuja. Olen luonnonlahjakkuus. Lapset ovat aivan ihastuneet minuun ja ikävöivät jo nyt lähtöäni. Mulla on kuulemma sellainen synnynnäinen tarinankertojakyky, johon ei voi olla ihastumatta.Lapset tulevat mun syliin ja haluavat mun milloin leikkivän, pelaavan tai kertovan tarinan. .. jne. Okei, myönnän että olen viihtynyt ja tuntenut, että musta tykätään, mutta oli se silti sielua hivelevää.Olen onnellinen, lapset ovat kutsumukseni, tiedän sen nyt.

Kouluun on toisaalta jo kova ikävä. Monestakin syystä.Meillähän on ihan sumeesti ollut kaikenlaisia kotitehtäviä ja yksi tenttikin oli ja sit jokaiselle työssäoppimisviikolle on oman etätehtävä ja kotitentti pitäisi palauttaa ihan kohta ja näyttösuunnitelmaa pitäisi jo alkaa kohta hahmotella. Vapaa-ajan ongelmaa ei oo päässyt syntymään, eikä pääsekään vasta kun 22.12.2009 jälkeen. Silloin meitsi valmistuu.Jesh.
Nyt se tuntuu kaukaiselta päivämäärältä, mutta tiedän, että se on jo kulman takana, täällä pikemmin kuin huomaankaan. Nyt elämänkaarta hahmottamaan, ajattelin sen kotitentin huitaista menemään vielä tänään.

Voikaas kaikki hyvin, varokaa noitia on liikkeellä. Aurinkoista pääsiäisen odottelua, älkää vaipuko synkkyyteen, palaan kohta töihin. Arvatkaa montako kertaa olen ikävöinyt sinne takaisin.
Oikein. En kertaakaan. Hymyillään ;)