Myrsky laantui ja tuli kevät.
Olen niin onnellinen tästä lämmöstä ja lintujen laulusta.
Kohta alkaa pyöräilykausi ja kesä lähenee päivä päivältä.
Olipa raskas talvi, huokaan ja ajattelen jo nyt aamuaurinkoa, kun viiletän maantien reunaa fillarilla.
Kuinka aurinko kultaa kaan pellot välkkyviksi ja linnut saavat minussa aikaan sen ilon, sen olemassaolon riemun.
Oi kevät, olet parasta aikoihin. Ei ole toista kaltaistasi.
On aika aloittaa hiilaripako. Pakenen henkeni edestä hiilareita ja yritän saada
energiaa valosta, fillaroinnista ja tulevan kesän odottamisesta.
Yritän olla sortumatta heti alussa,
mutta pastaa kerran viikossa- kampanjasta en aio luopua.
Muuten saavat hiilarit häipyä niin pian kuin suinkin elämästäni.
Repsahdus on ollut massiivinen, pikku hiljaa hiipivä, kammottava havainto:
Läski on palannut.
Ja saa luvan kadota sinne mistä tuli, mahdollisimman nopeasti. Kiitos.
Palasin säkin äärelle torstaina ja fiilis oli mahtava.
Pari tuntia myöhemmin iski migreeni. Apua. Olen vältellyt vastaamista itselleni kysymykseen kannataako jatkaa, koska en tiedä vastausta. Neljä päivää aikaa miettiä.
 Voi, miksi aina täytyy päättää asioita, eivätkö asiat voisi joskus päättää puolestamme?
Kaikilla tuntuu olevan enemmän niitä murheita kuin ilon aiheita, vai kuvittelenko vaan?
Julistan Be Happy-viikon avatuksi. Yritetään olla aidosti onnellisia niistä asioista, jotka saavat meidät hyvälle tuulelle ja joilla on todellista merkitystä meille.  Jätetään ne murheet, isot ja pienet vähän takavasemmalle tällä viikolla, ei puhuta niistä.
Ollan onnellisia toisistamme ja elämästä, joka on tässä ja nyt.
Ei vilkuilla taakse, ei haikailla huomista. Ollaan tässä, läsnä.