Olin tulossa illalla joogasta ja menin rappukäytävästä sisäpihalle, ihan niin kuin aina ennenkin.
Ovelta ei näe portille. Kävelin kohti Puntoa ja näin portin olevan kiinni. Ensimmäinen ajatus oli, ettei mitään hätää, saahan sen portin avattua sisäpihankin puolelta. Samassa ovi meni takanani kiinni ja tajusin, että tältä saattaa tuntua paniikkikohtauksen alussa. Portti nimittäin oli kiinni, ihan kummaltakin puolelta.
Jep.Olín jumissa sisäpihalla, yli kolmenkymmenen kilometrin päässä kotisohvasta. Joogakouluni on siitä omituinen, ettei sinne ole kuin yksi puhelinnumero, sekin opettajalleni Kyllille, jonka tiesin olevan jo vetämässä seuraavaa ryhmää.Taksimatkaan ei olisi varaa ja mietittyäni asiaa, päätin mennä takaisin joogakouluun ja kysyä olisiko jollain avain siihen hemmutin porttiin. Portti ei siis tähän mennessä ole koskaan ollut kiinni. Päättelin, että siihen on joku syy ja joogakoululla on oltava avain. Miten päästä pois typerältä sisäpihalta? Kiipeämällä portin yli. Kyllä, toden totta, jollakin valvontakameran nauhalla näkyy kun meikä kiipeää portin yli. Ja se muuten ei ole helppo nakki, paitsi ehkä sille yhdelle velulle, joka diggaa kiipeillä ;)
Kotona olen, sillä omalla sohvalla, joten pääsin Puntolla pois sisäpihalta. Tänään on ollut omituinen päivä, bad vibes all around, paitsi syömistuokion aikana oli rauha maassa.
Jos tästä kiipeilystä jotain opin, niin sen, ettei ikinä kannata luovuttaa. Go for it, who ever you are.
Omasta elämästä saa sellaisen kuin ansaitsee on ihan puppua. Tsemppiä vaan ja tunteita, sillä se kulkee. Elämä.