Ajattelin tänään lapsuuttani ja jotenkin se sai minut aloittamaan tämän Pilvilinnan rakentamisen. Elämä on kumma paikka ja mitä enemmän sitä alkaa miettiä, sitä kummallisemmaksi se tuntuu muuttuvan.
Olen 42 ja onnellinen.Voin hyvin, itse asiassa paremmin nyt kuin koskaan aikaisemmin. Aloitin karppaamisen helmikuun lopulla, samoin Joogan. Kuntonyrkkeilyä olen harrastanut reilut kaksi ja puoli vuotta. Itse asiassa tähän pisteeseen pääsyä on edeltänyt pitkä ja mutkikas polku. Siihen silloin sen enempää huomiota kiinnittämättä, aloitin elämän yksinkertaistamisen jo vuosia sitten. En vain silloin tiennyt, että asioista luopuminen on jatkumo, joka lopulta tulee johtamaan entistä parempaan oloon ja tyytyväisyyteen.
Punaisesta lihasta luopuminen aloitti yksinkertaistamisjatkumoni. Sitä seurasivat luopuminen alkoholista, tupakasta ja sen bestiksestä kahvista. Vielä tupakoidessani lopetin broilerin, kalkkunan ja kaikenlaisen muun meetwurstin syönnin ja ryhdyin lakto-ovo-vegaaniksi, joka myös kelpuuttaa lautaselleen Kalaa. Pikku hiljaa aloitin luopumisprossessin karkista, pullasta ja kekseistä. Se oli rankkaa.
    Jooga on kuitenkin mielestäni se asia, mikä muutti suhtautumistani ihmisiin, elämään ja koko tähän planeettaan. Pienet asiat ja hetket ovat tärkeitä. Rakkaus on se voima, jonka uskon kiertävän tällä planeetalla väsymättä ihmiseltä toiselle. Sitä ei mikään pysäytä. Minulle tärkeintä on perhe, koti ja luonto, sitten vasta työ. Haluan kasvaa ihmisenä. Nyt ymmärrän, että jos minulla on hyvä olla, jos mieleni ja kehoni ovat keskenään tasapainossa, se näkyy ulospäin ja auttaa muita ihmisiä kiinnittämään huomiota omaan oloonsa ja kehoonsa. Aion myös joka päivä tehdä päivän hyvän työn, edelleen.