Ajatuksia Pilvilinnasta

omat Vilttitossuni

2008-03-16T16:57:00+02:00

Voi kuinka olenkaan viihtynyt päiväkodissa, Vilttitossujen ryhmässä.
Enää yksi harjoitteleluviikko ja sen jälkeen kahden viikon kuluttua takaisin viikoksi antamaan näyttö, eli osaanko mitään ja jos osaan kuinka hyvin. Näyttösuunnitelman kirjoittaminen ahdistaa, tuntuu, etten todellakaan osaa kirjoittaa ja ajatella niin kuin minun oletetaan, vaan päässä tuulee eikä mitään synny.
Olen saanut jo loppuarvioinnin ohjaajaltani, sillä hän on ensi viikon lomalla ja täytyy sanoa, ettei mikään ole tuntunut pitkään aikaan yhtä kutkuttavalta : Kehuja. Olen luonnonlahjakkuus. Lapset ovat aivan ihastuneet minuun ja ikävöivät jo nyt lähtöäni. Mulla on kuulemma sellainen synnynnäinen tarinankertojakyky, johon ei voi olla ihastumatta.Lapset tulevat mun syliin ja haluavat mun milloin leikkivän, pelaavan tai kertovan tarinan. .. jne. Okei, myönnän että olen viihtynyt ja tuntenut, että musta tykätään, mutta oli se silti sielua hivelevää.Olen onnellinen, lapset ovat kutsumukseni, tiedän sen nyt.

Kouluun on toisaalta jo kova ikävä. Monestakin syystä.Meillähän on ihan sumeesti ollut kaikenlaisia kotitehtäviä ja yksi tenttikin oli ja sit jokaiselle työssäoppimisviikolle on oman etätehtävä ja kotitentti pitäisi palauttaa ihan kohta ja näyttösuunnitelmaa pitäisi jo alkaa kohta hahmotella. Vapaa-ajan ongelmaa ei oo päässyt syntymään, eikä pääsekään vasta kun 22.12.2009 jälkeen. Silloin meitsi valmistuu.Jesh.
Nyt se tuntuu kaukaiselta päivämäärältä, mutta tiedän, että se on jo kulman takana, täällä pikemmin kuin huomaankaan. Nyt elämänkaarta hahmottamaan, ajattelin sen kotitentin huitaista menemään vielä tänään.

Voikaas kaikki hyvin, varokaa noitia on liikkeellä. Aurinkoista pääsiäisen odottelua, älkää vaipuko synkkyyteen, palaan kohta töihin. Arvatkaa montako kertaa olen ikävöinyt sinne takaisin.
Oikein. En kertaakaan. Hymyillään ;)

Päiväkoti lähestyy- varokaa lapset

2008-02-04T13:24:00+02:00

Koulussa menee tosi hyvin ja olen edelleen tosi motivoitunut. Kotitehtävien kimpussa olen ollut vähän liiankin ahkerasti. Teen näköjään kaiken taas vanhalla "vain kiitettävä kelpaa"-periaatteella. Sehän ei tässä iässä välttämättä ole enää ihan pakollista, mutta näköjään ainakin toistaiseksi näillä eväillä mennään.

Niin, se päiväkoti-työssäharjoittelu alkaa tuossa kuun lopulla, 25.2 ja myönnetään: jännittää aikaspaljon.

Kirjoitan tätä töissä, ja nyt täytyy juosta,

voikaa hyvin ja pitäkää toisistanne huolta.Aina.

olen koululainen

2008-01-12T18:51:00+02:00

ja siitä iloinen. Maanataina se alkoi ja kulunut viikko, 3 koulupäivää, oli sellaista yleisluontoista oleskelua ja kouluun tutustumista. Meillä on aivan huipputuutori, Tiina n. 50v. ja luokkakoko n. 25. Meillä tuntuu olevan tosi kehityskelpoinen ryhmä. Nuorin on 18 ja vanhin yli 50. Vaikka mun paras kaveri surukseni vaihtoikin ryhmää, olen saanut jo monta kaveria. Koulu on iso ja luokkahuoneita valtavasti. Meillä on ollut jo atk-opetusta , lähinnä tutustuttiin koulun moodle-verkkoympäristöön, minne palautettan kotitehtäviä ja missä tulee olemaan myös ryhmätöitä. Eikös olekin metkaa?
Odotan innolla jo ensi viikkoa, 4 koulupäivää, koska koulunkäynti lähtee maanantaina kunnolla liikkeelle ja päivät alkavat olla kiireen täyttämiä. Tiedostan rajallisuuteni, mutta silti olen aivan täpinöissäni, kunhan pääsen tarttumaan opiskeluelämään toden teolla.
Meille on jo varovasti raotettu opiskelun laajuutta ja niitä vaatimuksia, joita meiltä tullaan tivaamaan joka käänteessä koko opiskelun ajan.Näyttötutkintoon perustuva opiskelu on laajaa, ja varsinkin itsensä kehumista täytyy alkaa pikku hiljaa opetella. Ensimmäisenä vuotena meille tulee kolme työssäoppimisjaksoa ja niiden näyttötutkinnot. Ensin ollaan siis aina 4 viikkoa harjoittelemassa jossain ja sitten sinne palataan parin viikon kuluttua suorittamaan näyttötutkinto. Viikon verran jokaista askelta, liikettä ja sanaa tullaan arvioimaan, kuuntelemaan ja muistiinkirjoittamaan. Joku tulee siis tarkkailemaan sen viikon ajan mua koko ajan. Vessassa saa käydä kuulemma itsenäisesti.
Tulee olemaan kyllä melkoista haipakkaa, mutta muistatteko kouluajaoilta sen tunteen kun odotti
koulun alkamista ja sinne joka aamu pääsemistä?
Olin jo peruskouluaikana sellainen school lover, viihdyin koulussa. Pidin erilaisista päivistä ja tapahtumista ja etenkin kaikista niistä ihmisistä ja heidän jutuistaan, oli hienoa kuulua sellaiseen suureen yhteisöön. Uskomatonta kyllä, pidin myös opettajista. Muistan ihailleenikin muutamaa heistä ihan kympillä.
Nyt lähden saunomaan ja huomenna sunnuntaina aion ottaa rennosti, käydä vesijuoksussa ja levätä.
saattaa olla viimeinen todellinen lepopäivä pitkään aikaan.

tämä vuosi

2008-01-06T10:13:00+02:00

Niin se lähti liikkeelle, 2008.
Huomenna alkaa vihdoinkin koulu, kuinka olenkaan odottanut sen alkamista.
Tämä vuosi tulee olemaan yhtä haipakkaa. Päivät töissä ja illat koulussa (perjantaisin on tosin aina etäpäivä.) Öisin teen läksyjä ja ehdin joskus jopa nukkuakin pari tuntia? Olen edelleen ihan tohkeissani ja vaikka tiedän vuodesta muodostuvan ehkä rankimman koskaan, en aio luovuttaa enkä ala valittaa. Itsepähän olen tämän polun valinnut.
Se tietty surettaa, etten ehdi nähdä perhettä viikolla kuin joitakin hassuja minuutteja. Viikonloppuinakin
kalenteri täyttyy läksyistä, pahoin pelkään. Onneksi kannustus ja 100% tuki koululaiselle ( 43 v. ) ovat tosiasioita, muutenhan en tähän pystyisikään.
Lupasin itselleni lopettavani tupakoinnin mikäli pääsen kouluun. Silloin marraskuussa se tuntui erittäin järkevältä, tänään en ole siitä enää niinkään varma.
Tiedostan tupakoinnin haittavaikutukset ja silti emmin. Suunnittelin teatraalista lopetusta: juuri ennen koulun ovesta sisään astumista stumppaan viimeisen röökin katuun. Saas nähdä.
Saattaapi tulla taukoa taas, mutta kirjoitelkaa kaverit meilejä, mikäli omilta kiireiltänne ehditte:
pilville@gmail.com. Ollaas kilttejä toisillemme. Peace ;)

Olen Onnekas

2007-12-07T14:53:00+02:00

Pääsin opiskelemaan enkä taida vielä ymmärtää onnen suuruutta kokonaisuudessaan.

Olen niin tohkeissani; tammikuun 7. aloitan Helsingin Diakoniaopistossa lähihoitajaksi opiskelun. Ensi vuoden käyn aamuisin töissä ja iltaisin koulussa, mutta vuoden kuluttua kun erikoistumisvaihe alkaa, joudun lähtemään Wsoyltä ja siirtymään joko päiväkoululaiseksi tai oppisopimusoppilaaksi. Aion erikoistua mielenterveys- ja päihdetyön kautta nuorisotyöhön. Eniten iloitsen rohkeudesta tehdä tämä päätös.Vihdoinkin pääsen opiskelemaan ja lopulta, jonakin päivänä tekemään työtä, jolla on tarkoitus.En yksinkertaisesti jaksa enää olla markkinatalouden yhä kovempaa kiihtyvässä oravanpyörässä, en vain pysty siihen enää. Jotenkin on ihan kammottavaa myydä ja myydä ja myydä ja vain siksi että Yritys tekisi paremman tuloksen, osakkaat rikastuvat ja me muut köyhdymme. Henkisesti ainakin.

Pitää olla unelmia, suuria ja kauniita- taivas on oiva esimerkki, se on loputon, Auringonlasku ja auringonnousu, kauneimpia asioita koko maailmassa.

Joulu lähestyy ja se on ihanaa. Odotan sitä rauhallista monen päivän jatkumoa, kun saa vain olla kotona.

Rauhallista joulua Teille kaikille, olkaa kilttejä toisillenne,

tontut ovat liikkeellä :)

Muutoksen tuulet

2007-11-19T12:56:00+02:00

Olen hakenut Diakoniaopistoon, lähihoitajakoulutukseen, iltakouluun.Mikään äkkipäätöshän tämä ei ole, mutta Jokelan murheelliset tapahtumat herättivät minut horroksesta.Ylihuomenna on soveltuvuuskokeiden eka osio, alkaa jännittää, tosin sillai sopivasti. Olen siis saavuttanut joko selkeyden tai hulluuden esiasteen, sillä aikoihin ei ole tuntunut näin hyvältä ! Motivaatio on satasessa ja vaikka tipahdankin kyllä ihan kyykkyyn sinne palkkakuoppaan, en osaa kammoksua tulevaisuuden mahdollisia uhkakuvia, päinvastoin ;)

Tammikuun 7. alkaa koulu ja päivät tulevat olemaan rankkoja, perjantaisin koulusta on onneksi vapaata. Jahka sinne kouluun pääsen ja arki alkaa, kello herättää aamulla 5.30 ja illalla olen kotona 22 jälkeen. Se ei pelaa, joka pelkää tuumailee se mielenterveys- ja päihdetyöntekijähaaveilija. Rakastakaa ;)

Ehkä vielä joskus

2007-09-14T13:07:00+03:00

Kolme kuukautta sujahti jonkinmoisessa usvassa.Kaikenlaista tapahtui ja jäi tapahtumatta.Miki sai ajokortin ja osti auton. Sami päätti rakentaa koko saunan uusiksi.Ystävä sairastui vakavasti. Satoi. Oli onnellisia, kiireettömiä päiviä, jolloin ehdin maata selälläni nurmikolla ja ihastellataivasta ja ohi lipuvia pilvilauttoja. Oli päiviä, jolloin en jaksanut tarttua mihinkään, mikään ei innostanut, ei saanut otteeseensa.. Luin ja siivosin. Pesin ikkunoita, pyykkiä ja pari kertaa auton. Kesä oli erilaisin ikinä. Kuin sitä ei olisi ollutkaan.Tunnetasolla oli rankkaa, ainakin ajoittain. Haluaisin niin palavasti löytää Äidille uuden kodin, sen viimeisen, jossa hän saisi viettää kiireettömiä ja onnellisia päiviä, nauttia elämästään.

Pidän lomaa täältä.On pakko. Ehkä keväällä puiden vihertyessä palaan, kun ensimmäiset linnut ujosti kertovat kevään koittaneen. Jääkää voimaan hyvin, olette ajatuksissani.

Pieni on kaunista

2007-06-12T11:55:00+03:00

Ne pienet asiat, jotka huomaa arjessa, ihan lähellä. Joskus tuntuu, että sydän pakahtuu kun näkee kaksi onnellista käsi kädessä, kun pysähtyy ajattelemaan sitä onnea, minkä he ovat löytäneet, mistä haluavat pitää kiinni. Olen alkanut tarkkailla ihmisiä julkisissa liikennevälineissä, kaduilla, liikennevaloissa, tavaratalojen hisseissä. Millaisia he ovat, mitä he miettivät, mitä odottavat tapahtuvaksi. Pitäisi aloittaa pysyvä onnellisuuden tunteen tavoittelu, osaisipa iloita niistä pienistä asioista ympärillään. Arjestahan tämä elämä koostuu, päivät seuraavat toisiaan, vuodenajat vaihtuvat ja aika kuluu. Kunpa pystyisi olemaan murehtimatta sitä tosiasiaa, että loppuelämän vuosia on luultavasti jäljellä vähemmän kuin mitä taakseen on jättänyt.

Unelmia pitää olla, meillä jokaisella. Jotain mihin tähdätä, jotain sellaista minkä haluaa saavuttaa. Ennen kuin on liian myöhäistä. Haluan käydä Irlannissa, muuttaa veden äärelle, tulla jonakin päivänä mummiksi ja olla lapselleni ystävä, jonka puoleen voi aina kääntyä. Haluan oppia näkemään ihmisissä sen paremman puolen, haluan tulla joustavaksi, ymmärtää muita. Kuuntelemisen taitoakin voisi hioa.

Saisivatpa kaikki unelmansa toteutettua, löytäisivät sen oman polkunsa, nauttisivat elämästään pelkäämättä. Kunhan en katkeroidu, halvaannu enkä muutu kokonaan mustavalkoiseksi. Pieni on kauneinta, sitä aitoa ja turmeltumatonta. Sen aion löytää , siitä pitää kiinni. Kesä olkoon pitkä ja kuuma, meille kaikille. Rakastakaa.

Mikin tuplajuhlapäivä

2007-06-08T11:53:00+03:00

Kesäkuun odotettu toinen päivä koitti aurinkoisena ja juuri niin lumoavan kauniina kuin olin toivonutkin.

Ilmassa oli aamusta alkaen juhlan tuntua ja siksi olikin helppoa aloittaa aamusta jo aherrus.

Puoleltapäivin ajettiin kukkakaupan kautta koululle Juhlaan. Valokuvaus jäi toissijaiseksi toiminnoksi sillä nenäliinojen kanssa tuhrautui lopulta arvaamattoman kauan aikaa. Jo Suvivirren ensi sävelet kuultuani pato murtui. Kyynelten ja liikutuksen juhlahan siitä tuli. Miten olivat kasvaneet nuo Palojoella 12 vuotta sitten koulunsa aloittaneet pellavapäät, miten nopeasti aika on kulunut. Mihin ne vuodet menivät? Mitä niistä jäi käteen? Elämää, sitä se on ollut. Kuinka komealta oma lapsoseni näyttikään ja kun viimein tuoreet Ylioppilaat laittoivat lakit päähän, tuntui että tukehdun ylpeydestä, liikutuin niin. Teki mieli huutaa "Jess, hyvä Miki, onnea kaikki ylioppilaat." Juhlissa käyttäytymisen etiketti on kuitenkin sen verran syvälle juurtunut, etten huutanut mitään. Kyyneleet sen sijaan valuivat, ylpeyden helmet.

Pihajuhlat onnistuivat yli kaikkien odotusteni. Äiti Aurinko oli paikalla koko päivän ja hemmotteli meitä kyllä koko rahalla. Pitopalvelumme hoiti homman moitteettomasti, miltei rutiinilla. Tuntui kuin olisin tehnyt sitä hommaa ennenkin. Vieraat viihtyivät, söivät ja joivat kaiken. Mikäs sen parempi kiitos. Kovasti kehuttiin, sehän aina lämmittää. Mikin kiitos oli kuitenkin kaikkein tärkein, kiitos Timantti.

Sunnuntaina ehdin jo istuskellakin pihalla, paviljonkimme alla. Juotiin aamukaffet Samin kanssa auringon lämmittäessä meitä, ylpeitä vanhempia.Sitten lähdinkin vesijuoksuun ja sieltä hakemaan Äitiä grillailemaan. Sunnuntaina oli illalla vielä tiskejä ja siivottavaa, mutta se meni jo helpotuksen piikkiin.

Ylioppilaani, tuo täysi-ikäinen, oli juhlistamassa valkolakkiaan Wanhalla. Kuumaa ja kivaa oli ollut.

Nyt jatkaa tuo Toivoni töitä Tompalla, kai siihen saakka kunnes pukeutuu intin harmaisiin. Oma auto siintää jo verkkokalvoillaan ja tiedän että oma auto on niin siistiä.

Nyt on 15 aamua kesälomaan, helpottavan lähellä on tuo aamu, jolloin ei tarvitse herätä kelloon, ei kiiruhtaa. Istua vain pihalle, katoksen viileyteen ja nauttia. Jussiviikon sunnuntaina suunnistetaan Saarimökkiin, ilman lasta, vain se karvaisempi otetaan mukaan. Mökkireissulle, sille odotetulle.

Rauhaa ;)

Kuinka ylpeä voi olla?

2007-05-23T12:55:00+03:00

Olen niin onnellinen ja ylpeä Mikin lakista, ettei mitään rajaa. Lakkiaisjuhlien järjestely ei tuota minkäänlaista tuskaa, ei paniikkia, ei ylimääräistä painetta. Mitä on tapahtunut?

Olenko oppinut stressittömyyttä ? Toivon vain ja ainoastaan, että Äiti Aurinko tulee paikalle ja paistaa lapselleni. Toivon mukaan koko pihajuhlien ajan. Tietty toivon myös että juhlavieraat viihtyvät ja kaikilla on leppoisaa. Aktiviteettejahan löytyy: tikkaa, mölkkyä, koronaa, krokettia ja pingistä. Tai sitten voi istua varjossa, syödä ja juoda. Hassuahan se on ajatella tätä kovikaan syvällisesti,, mutta olen niin järjettömän ylpeä ja onnellinen. Tiedättehän sen tunteen? Ollaan onnellisia ja toisillemme kilttejä ;)